Pöytäkirja
Syyskokous 2010
Kokon Louhela
5.11.2010 klo 19.00
I Kokouksen järjestäytyminen
1. Toimiva puheenjohtaja avaa kokouksen
Tuomas Yli-Kokko avasi kokouksen 19.13
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja
Puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Yli-Kokko
3. Valitaan kokoukselle sihteeri ja pöytäkirjan tarkastajat, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
Sihteeriksi valittiin Ruusa Samppala ja pöytäkirjan tarkastajiksi Ala-Kokko Antti ja Peltola Juha. He toimivat samalla
ääntenlaskijoina.
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous on kutsuttu koolle sääntöjen mukaisesti 29.11. Kauhajoen Kunnallislehdessä julkaistulla ilmoituksella. Samoin
kokousilmoitus on lähetetty jäsenmaksulaskun mukana postitetussa kyläkirjeessä.
5. Hyväksytään kokouksen esityslista
Esityslista hyväksyttiin muutoksitta.
II Varsinaiset kokousasiat
6. Esitellään ja hyväksytään kauden 2011 toimintasuunnitelmat ja talousarviot jaostoittain
Kohdan 12 ehdotuksen mukaisesti esiteltiin uudistettavan Nuorisojaoston toimintasuunnitelma. Muiden jaostojen osalta
toimittiin totutusti. Kirjallisesti kokoukselle luovutetut toimintasunnitelmat ovat tämän pöytäkirjan liitteinä.
Timo Raitio esitteli nuorisojaoston toimintasuunnitelman: Louhelan pääsisäänkäynnin kunnostus, ulkovuoren maalaus,
kaukalon tulevaisuus: siirto toisaalle, kylän uusien asukkaiden ilta tulevana kesänä, Kauhajoen kriuhnaasukylä,
Power-Park, poikien sählykokoontumiset, naisten jumppahetki. Hyväksytty.
Keskusteltiin kaukalon ja kentän tulevaisuudessa. Kylä on kiinnostunut kentän alueesta: jos rasitteesta luovutaan, pitää
ehdoksi saada sähkönsyöttö. Kaupungin tulee tulla vastaan tässä asiassa. Myös kentän pohja tulee olla asiallinen.
Ongelma on vielä vedensaanti: mahdollisesti kaivo. Keskusteltiin koulun tulevaisuudesta: käyttökustannukset
vuositasolla suuret (lämmitys ym. juoksevat kulut).
Naisjaosto, Tiina Harju-Keturi esitteli toimintasuunnitelman: naisteniltojen jaottelu: liikunta ja perinteinen ilta.
Kuntokortit. Leena Rinne toi esille talousarvion. Hyväksytty.
Konejaosto, Antti Yli-Kokko esitteli toimintasuunnitelman. Leena Rinne toi esille talousarvion. Hyväksytty.
Johtokunta, Tuomas Yli-Kokko esitteli. Leena Rinne esitteli talousarvion. Hyväksytty.
7. Määrätään kauden 2011 jäsenmaksun ja kannattajajäsenmaksun suuruus
Hallitus ehdottaa maksujen pitämistä ennallaan. 25e/perhe, 10e/henkilö. Leena Rinne muistutti, että maksu tulee
suorittaa oikealle tilille, joita kyläseuralla on tällä hetkellä viisi. Hyväksyttiin jäsenmaksujen pitäminen ennallaan.
8. Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista
Hallitus ehdottaa korvausten pitämistä ennallaan. Hyväksytty.
9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja kaudelle 2011
Puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Yli-Kokko.
10. Valitaan jäsenet hallituksen erovuoroisten tilalle
Erovuorossa: Antti Ala-Kokko Keijo Harju-Keturi
Susanna Jäske Lauri Peltola
Petri Suokas
Erovuoroiset ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä. Lisäksi ehdotettiin Petri Lylykorpea.
Keskustelun jälkeen päätettiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valita halitukseen Antti Ala-Kokko, Petri Suokas, Keijo
Harju-Keturi, Lauri Peltola ja Petri Lyly-Korpi.
11. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet kaudelle 2011
Hallituksen ehdotus:
Pirjo Kallio-Kokko Tilintarkastaja
Marketta Huhtanen Tilintarkastaja
Heikki Haavisto Varatilintarkastaja
Pasi Kuusisto Varatilintarkastaja
Tilintarkastajiksi päätettiin valita edellä mainitut henkilöt.
12. Käydään läpi jaostot ja niiden hallitukset sekä päätetään tarpeellisista muutoksista
Jaostot esittelivät ehdotuksensa hallitusten kokoonpanoiksi. Keskustelun jälkeen kaudella 2011 toimivat jaostot ja
niiden hallitukset ovat seuraavat:
Naisjaosto: Päivi Peltola (pj.), Tiina Harju-Keturi, Leena Rinne, Saara Raitio, Piia Ylikoski ja Kyllikki Tuiskula.
Konejaosto: Antti Ala-Kokko (koollekutsuja järjestäytymiskokoukseen), Antti Yli-Kokko, Keijo Harju-Keturi, Juha
Peltola, Antti Toija, Leena Rinne ja Petri Lylykorpi.
Louhelajaosto ja Nuorisojaosto yhdistyvät. Uuden jaoston nimeksi tulee Nuorisojaosto.
Nuorisojaosto: Tuomas Yli-Kokko (kokoonkutsuja), Päivi Peltola (ravintolapääl.), Ruusa Samppala (tapahtuma, jumppa),
Hannu Laakso (talkkari 2), Janne Hautamäki (järjestysmies), Timo (talkkari 1), Hannu Koskela (nuorisojäsen) ja Jaani
Suokas (nuorisojäsen).
Louhelajaoston tili lopetetaan ja varat siirretään Nuorisojaoston tilille tämän yhdistymisen johdosta. Kokous valtuutti
Leena Rinnen tekemään tarvittavat toimenpiteet pankissa.
Hyväksytty.
13. Muut asiat
Koulun kiinteistön nykytilanne ja urheilupaikat ks. edellä, kohta 6.
Urheilupaikka-asiaa hoitamaan päätettiin valita seuraavat henkilöt: Tuomas Yli-Kokko, Antti Ala-Kokko ja Leena Rinne.
Kokous valtuutti heidät neuvottelemaan ja tekemään tarvittavat sopimukset, jotka allekirjoitetaan yhdistyksen
nimenkirjoitusmääräysten mukaisesti.
Louhelan lämpöpumppuhanke: Tuomas Yli-Kokko esitteli hanketta. Hanketta varten on perustettu oma pankkitilinsä,
jonka käyttöoikeus on kyläseuran rahastonhoitajalla. Leena Rinnellä. Tili lakkautetaan hankkeen ja sen rahaliikenteen
päätyttyä loppumaksatuksen jälkeen.
EP:n nuorisoseuran tiedotusasiat ja vuosikokous: Tuomas Yli-Kokko esitteli nuorisoseura-asiaa. Vuosikokousedustajia ei
valittu.
Louhelan yhteismaa: Tuomas Yli-Kokko esitteli asiaa. Timo Raitio ja Antti Yli-Kokko ovat asiaa selvittäneet.
Päätettiin, että yhteismaan varojen siirtohanketta ei viedä eteenpäin, sillä riskit ja kulut voivat olla turhan suuret
hyötyyn nähden.
Kriuhnaasukylä 2011: Jos uusi kotiseututalo ei ota vastaan vastuuta Kriuhnaasujen kylätapahtumien järjestämisestä,
Nuorisojaosto päättää haetaanko järjestelyvastuuta kylälle vai ei. Koko kyläseura sitoutuu silloin osallistumaan
Muita asioita ei tullut esille.
14. Puheenjohtaja päättää kokouksen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 21:04.